Niin. Kyllä itsekin homohkona tulee sateenkaarihommia välteltyä, kun sellainen ylikorrektius saa vain yliajattelemaan ja pelkäämään, että aiheuttaisin mielipahaa normi olemisillani ja pikku läpänheitolla. Ei me olla mikään vitun monoliitti, joka on aina Hyvien Puolella ja kaikesta samaa mieltä.
Ei mun seksuaali- tai sukupuoliasiat kuulu kenellekään muulle, kuin puolisolleni. Haluaisin vain olla rauhassa oma itseni ilman, että tarvii puhua joka kahvipöydässä omista sukuelimistä tai siitä, minkämallisia ihmisiä tykkään panna. Ei ne normaalitkaan ihmiset yleensä puhu niistä, tai ainakaan sitä ei samalla tavalla heiltä “odoteta.” Terveydenhuollossakin asioidessa joskus joku mielenterveyshoitaja oli tiedoistani penkonut, että olen ollut transpolin asiakkaana vuosia sitten ja parin käynnin jälkeen tiuskaisi, että miksen ole oma-alotteisesti ottanut tätä asiaa esille. Oisko pitäny? Ei mielestäni liittynyt näihin käynteihin mitenkään, enkä aikonut pannakaan kyseistä hoitajaa.
Kaikki sateenkaariliput yritysten logoissa on vaan markkinointia, jos ne eivät esimerkiksi lahjoita SETAlle osaa kesäkuun myynneistä tai muuten “edistä” homoasioita. Aika harva tekee mitään sen somesivun logon lisäksi. Mun mielestä se on pelkkää poseeraamista.
Lisään vielä, että semmonen ylikorrektiuden vaatimus saa vaan kaikki hiljenemään. Jos tyyppi ei tiedä täysin oikeita sanoja, niin on helpompi olla kysymättä ja etääntyä uudesta tutusta sen sijaan, että kysyisi vaikka tökeröstikin, jos nyt jokin epätietoisuus vaivaa. Kasvattaa vaan kuilua ihmisten välille. Pitäis enemmän kuunnella, mitä ihminen yrittää sanoa kuin takertua yksittäisiin sanoihin.
En ole koskaan kokenut oloani järin tervetulleeksi näihin tapahtumiin. Tuntuu, että normista poikkeava seksualinen suuntautuminen on niitä ainoita yhdistäviä tekijöitä tuon ryhmän kanssa. Ikäänkuin se olisi joku pakettisopimus, että mukaanpäästäkseen pitää allekirjoittaa iso nippu muita asiaan millään tapaan liittymättömiä uskomuksia ja ajatusmalleja. Ymmärrän hyvin miksi nuo pride hommat ärsyttää monia eikä sillä pohjimmiltaan usein ole mitään tekemistä heidän seksualisuutensa kanssa.

